keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Muutosten tuulia

Pitkästä aikaa arkisempaa postausta! Lupasin tuossa jokinaika sitten kertoa kuulumisia hevostelun ulkopuolelta, joten tässäpä olisi.
No mitä mulle oikein sitten kuuluu? Olen ollut nelisen viikkoa eli yli puolet jaksosta työssäoppimassa paikallisessa kahvilassa. Alunperinhän mun piti lähteä Ikaalisiin kuudeksi viikkoa, mutta vaihdoin suunnitelmaa lennosta. Teen töitä noin 21 tuntia viikossa eli kolmen päivän verran ja kahtena muuna keskityn sitten lukioon. Maanantait, tiistait ja torstait kuluvat siis töissä, koulussa taas keskiviikot ja perjantait sekä tiistaiaamut. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin rästiin jääneitä tunteja, joten teen pidempiä päiviä, joka on syynä siihen, miksi en torstaina tallille päässyt - pääsin nimittäin töistä puoli tuntia ennen tunnin alkua. Mutta en valita yhtään - työpaikka on nimittäin todella mukava ja työporukkakin on aivan super!

Viime viikolta ei kuitenkaan tule tuntipostausta. Siirsin kyllä tuntini perjantaille, mutta jo torstaina töissä olo oli hieman kehno ja koko illan vain torkuin sohvalla, mitä en normaalisti tee. Yön aikana nousi sitten kuume, joten en mennyt sitten kouluun päivällä enkä sitten illalla tallillekaan. Panadolin avulla pidin kuumeen kurissa, mutta olo oli todella flunssainen. Viikonloppuna mietittiinkin äidin kanssa, että olen ollut useammin flunssassa mitä aikaisemmin. Viime viikon perjantainakin lähdin kesken koulupäivän kotiin huonon olon, huimaamisen ja päänsäryn takia - tosin tämä ei johtunut mitä luultavimmin flunssasta - ja ammattikoulun aikana muutenkin olen ollut todella usein kuumeinen. Kesälläkin olin pariin kertaan saikulla korvatulehduksen ja pienen poskiontelontulehduksen takia. Yläasteella mulla oli tapana sairastella keväällä ja syksyllä yksi pidempi sairastelujakso, ala-asteella taas en juurikaan sairastellut. Tiedä sitten mistä olen alkanut nyt repimään näitä tauteja itselleni! Kavereillenikin olen naureskellut, että olen meidän koululääkärin vakiasiakas - tänäkin syksynä olen ollut hänen asiakkaanaan joko koululla tai päivystyksessä neljästi vai viidesti ja keväälläkin muistaakseni kolmesti. Nämä käynnit eivät tosin ole liittyneet varsinaisesti flunssaan. Tänään olin jo koulussa, vaikkakaan olo ei vieläkään ole parhain mahdollinen.
Mutta mitä lähiaikoina on tapahtumassa? Aikaisemmin olen todennut näissä arkisimmissa postauksissa, ettei mitään merkittävää ole tapahtumassa. Mutta nyt on! Olen nimittäin muuttamassa. Yksin. Mun koulussa käymiset nimittäin loppuvat tältä lukuvuodelta tammikuun toiselle viikolle, sillä lähden työssäoppimaan koko kevääksi Jyväskylään. Tämä johtaa taas siihen, että en pääse käymään viikoittain tunneilla. Alustavasti ollaan puhuttu sekä tallin että äidin kanssa, että kävisin pari kertaa kuussa työvuoroista ja tunneille mahtumisesta riippuen - se jää nähtäväksi. En tiedä keksinkö jotain muuta hevosaiheista, luultavasti koitan testailla joitakin ratsastuskouluja (heitelkää muuten ehdotuksia, joita mun kannattaisi kokeilla) ja kisojen kuvaamisen mahdollisuuskin nousee, sillä esimerkiksi Killerille on vain reilut puolisen tuntia kävelymatkaa. Käytyäni haastattelussa muutama viikko sitten sovimme työpaikkaohjaajan kanssa muutamia päiviä alkuvuodesta vapaaksi wanhojen takia. Pääsen siis olemaan päivän prinsessana, vaikka yli puolet asioista mulla onkin vielä täysin auki sen osalta. Wanhat sekoittaa myös mukavasti tuota mun työssäoppimista, mutta onneksi kaikki työvuorot on helposti sovittavissa.

Mitäs teille kuuluu hevosmeiningin ulkopuolella?

6 kommenttia:

  1. Jyväskylässä kannataa testata mm. Mennalan ratsutilaa Saakoskella, Lakustallia Tikkakoskella sekä Killeriltä löytyviä Kortepohjan ratsutallia ja Jyväskylän ratsastuskoulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennalaan mun itse asiassa piti mennä tänä vuonna leirille kaverin kanssa, mutta se sitten jäi eli mahdollisesti, mikäli vain kulkeminen onnistuu :)

      Poista
    2. Menetkö ensi kesänä Ponilaaksoon leirille?

      Poista
    3. Mun ensi kesän leirikuviot on täysin auki vielä. Toivottavasti menossa! :)

      Poista
  2. Oi vitsit, kuulostaapas hauskalta tuo muutto! Itsellänikin olisi parin vuoden kuluttua luvassa puolen vuoden työharjoittelu, joten saa nähdä, mihin päädynkään silloin :D Toivottavasti löydät jonkun hevosen/tallin, jossa pääset heppailemaan myös tuon jakson aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että hevostelu vähenee. Vaikka onhan tuossa tosiaan tuo Killeri noin lähellä, jolloin sieltä löytyisi mahdollisesti vuokrahevonen. Se tulisi luultavasti halvemmaksi kuin tunnit uudessa paikassa, vaikka talleja olenkin vähän silmäillyt lähiaikoina. Yritys on kuitenkin käydä Ponilaaksossa aina kuin mahdollista! :)

      Poista