lauantai 17. tammikuuta 2015

Pieni pomppuponi

Facebookissa ilmoittelinkin jo eilen että kuvia ja videota ei tulekaan, sillä kuvaaja ei päässytkään kuvaamaan. Kysyin myös parilta kaveriltani pääsisikö kukaan tulemaan, mutta kukaan ei päässyt - yhdellä olikin todella hyvä syy eli aluevalmennus ja toisella taas oma poni hoidettavana. Mutta nyt ensi viikolla pitäisi saada video - miten musta tuntuu että tää vaan venyy ja venyy ja venyy...

Nemo kesällä 2014


Eilen kuitenkin lähdettiin vähän normaalia aikaisemmin Keuruulle, joten olin kymmenisen minuuttia aikaisemmin tallilla. Yllätyinkin kun kohdallani luki Nemo eikä suinkaan viime viikolla toivomani hevonen - tosin näin jälkeenpäin ajateltuna näin oli parempi. Nemolla menin viimeksi leirillä, tosin silloin oli koulutunti, jonka aiheena väistöt. Eilen oli siis estetunti, joten vähän sekavin fiiliksin hain Nemon harjattavaksi. Mulla meni taas tovi satulan löytämisessä, kunnes muistin että Nemolla on häntäremmi - ja vielä kun satulat on nyt siirretty uuteen satulahuoneeseen, ne ovat siellä täysin eri järjestyksessä kuin ennen.

Maneesissa selkään kavuttuani huomasin kuinka pieni Nemo oikeasti olikaan. Puolessa vuodessa olin unohtanut täysin millainen se on ratsastaa ja niin poispäin, joten alkuun koko ratsastus oli vähän hakemista. Sen muistin, että Nemo on kamalan jäykkä, ja sellaisena se pysyikin oikeastaan koko tunnin. Käynnissä sain sitä vähän taipumaan enemmän, mutta ravissa ja laukassa en. Verkan aikana Nemo kyllä alkoi pikkuhiljaa pyöristyä, minkä se teki kesällä vasta lopputunnista. Alettiin tulemaan oikeassa kierroksessa kolmen ravipuomin linjaa. Puomit olivat suunnilleen jokaisen toisen pitkän sivun kirjaimen kohdalla. Toiselle sivulle tehtiin kaari. Puomit sujuivat ihan kivasti, mutta ravi oli aika tahmeaa. Kaari meni kyllä ihan päin mäntyä, sillä Nemo ei taipunut suuntaan eikä toiseen. Ehkä mä opin vielä joskus ratsastamaankin. Vasempaan suuntaan tehtävää muutettiin, jolloin kaksi ensimmäistä puomia mentiin ravissa, mutta kolmas ja päädyssä ollut kirjava puomi laukassa. Ennen seuraavaa pitkää sivua takaisin raviin. Nemo oli alkuun todella tahmea, enkä pystynyt oikein istumaan satulassa. Sitten taas kun nousin kevyeen istuntaan, niin poni siirtyi raviin. Pikkuhiljaa alkoi tääkin kuitenkin sujua.

Kunnon hyppääminen aloitettiin oikeaan kierrokseen ympyrällä olevalla ristikolla. Laukka oli edelleen vähän tahmeaa, mutta pikkuhiljaa alkoi löytyä se reippaampikin vauhti. Kun vauhtia oli tarpeeksi, pystyin myös istumaan satulassa paremmin. Hypyt oli ihan kivoja ja lähtivät aika hyvistä paikoista. Laukkakin pysyi koko ajan oikeana Ohjat kyllä valahtivat vähän väliä pitkiksi, sillä ohjissa ei ollut stoppareita. Alussa olleet sekavan oloiset fiilikset vaihtuivat innostuneisiin ja aloin todella pitämään ponista. Vaihdettiin suuntaa, ja alettiin tulemaan kolmen ristikon linjaa. Ensimmäiset hypyt menivät vähän niin ja näin, sillä ensimmäiselle ristikolle tultiin aika kehnosti ja lapa vähän edellä, jonka lisäksi toinen jalustin lähti jalasta. Loppu linja mentiinkin sitten ilman, sillä en kerennyt neljän askeleen väleissä etsimään jalustinta takaisin. Toisella kerralla linja menikin jo paremmin viimeiseen ristikkoon asti, jolloin Nemo lähti kaukaa hyppäämään ja päädyin parin askeleen ajaksi ponin kaulalle, josta sitten ponnasin takaisin satulaan Nemon jatkaessa laukkaamista. Marjo kysyi vielä että haluanko tulla vielä uudestaan, mutta sanoin että ei tarvitse.

Kolmas tehtävä tehtiin oikeassa kierroksessa. Tehtiin kolmikaarista kiemuraa: ovella oli kirjava maapuomi, sitten oli pieni kavaletti, seuraavana ristikko ja viimeisenä toinen maapuomi. Tää tehtävä sujui tosi kivasti, ja Nemosta alkoi löytymään kunnolla vauhtiakin. Ekalla kerralla taisi olla ristikon jälkeen vastalaukka ja pariin kertaan myöhästyin kauempaa lähteneistä hypyistä, mutta muuten sujui todella kivasti. Kavalettia ja ristikkoa nostettiin toiselle kerralle. Vimeinen tehtävä, joka tehtiin myös oikeassa kierroksessa, oli omasta mielestäni ehkä kaikkein mielenkiintoisin: tultiin ristikkolinjan kaksi ensimmäistä ristikkoa neljällä askeleella, jonka jälkeen kaarrettiinkin viiden askeleen väli okserille. Okserin jälkeen tehtiin vinohyppy pystylle kohti S-kirjainta. Edellisen tehtävän ristikko oli siis muutettu pystyksi. Ensimmäinen ristikko meni vähän niin ja näin, mutta toiselle tultiin jo paremmin. Jälkimmäisen ristikon jälkeen laukka oli vaihtunut ristilaukaksi, jonka vuoksi okserin takapuomi tuli alas. Pystylle tuli todella hyvä hyppy. Nemolla oli todella kivasti vauhtia ja se oli helpon oloinen ratsastaa. Toisella kerralla ensimmäiselle ristikolle tuli vielä vähän huonompi hyppy, mutta muuten meni jo paremmin. Tultiin Nemon kanssa vielä kolmas kerta heti toisen perään ja silloin tulikin ehkä kaikkein parhaimmat hypyt. Tunnin esteet olivat omaan silmään korkeimmillaan noin 60cm, voin toki olla väärässäkin.

Joo, ehkä sen kameran linssin voi pyyhkästäkin ennen kuvaamista...


Mä vaan niin tykkään Nemosta! Siinä on mielestäni aika paljon samojakin piirteitä kuin Mussussa, ainakin jos hyppäämistä ajattelee. Mielelläni kapuaisin Nemon selkään useamminkin, ja tutustua siihen vielä paremmin. Ja se harja, aivan ihana! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti